Lue tämä ensin –
selaile vasta sitten
Olemme koonneet näille sivuille erilaisia mökkilomailuun
liittyviä tietoja. Jos kuitenkin kaipaat lisätietoja
näistä asioista, olemme mielellämme käytettävissäsi.
Kalastus
Loma-ajan harrastuksiin kuuluu luonnollisesti kalastus. Sitä
varten on kuitenkin hankittava tarvittavat kalastusluvat:
kalastuksenhoitomaksun lisäksi tulee suorittaa läänikohtainen
viehekalastusmaksu, jotka voi hoitaa esim. pankeissa. Jos kala ei
syö oman loma-asunnon rannoilla, voi pelata varman päälle
ja kalastaa lohenongintapaikoista.
Uiminen
Koska loma-asunnot ovat vesistöjen rannalla, kuuluu uiminen
ehdottomasti lomailuun. Asuntojen esittelyssä on mainittu
rannan laatu, joten jokainen voi valita itselleen parhaiten
soveltuvan mökin: matala hiekkaranta on paras perheille,
joilla on pieniä lapsia.
Marjastus ja sienestys
Saimaan alueen puhdas luonto ja loma-asuntojen ympäristön
marja- ja sienimaastot tarjoavat lomavieraille oivan tilaisuuden
kerätä itse kesäherkkuja suoraan ruokapöytään
tai säilöttäväksi talven varalle.
Loma-asuntojen sisustus
Näillä sivuilla esitellyt loma-asunnot ovat yksityisten
ihmisten omistamia ja heidän makunsa mukaan sisustettuja.
Kaikki loma-asunnot on tarkastettu. Niiden varustukseen kuuluu
vuodemäärää vastaavat ruoanlaitto- ja
ruokailuastiat. Vuoteissa on patjat, tyynyt ja peitot. Lomavieraiden
on tuotava mukanaan lakanat, tyynynpäälliset ja
pyyhkeet. Pesuaineet samoin kuin WC- ja talouspaperit eivät
sisälly vuokraan.
Vuoteet
Loma-asuntojen vuoteet voivat olla kapeampia ja patjat ohuempia
kuin kaupunkiasunnoissa. Alkovit, makuuparvet ja kerrossängyt
ovat melko yleisiä.
Henkilömäärä
Loma-asuntoon voi majoittua enintään vuodemärää
vastaava henkilömäärä. Mahdollisista vuodemäärän
ylittävistä yövieraista on sovittava erikseen
omistajan kanssa.
Lemmikkieläimet
Jos lomavieras haluaa ottaa lemmikkinsä mukaan, on siihen
saatava loma-asunnon omistajan suostumus. Siitä on myös
mainittava jo varauksen yhteydessä.
Loma-asuntojen pinta-alat
Loma-asuntojen neliömäärät ovat arvioita.
Niistä voi puuttua saunan ja mahdollisen pukuhuoneen
neliöt, vaikka saunatilat olisivatkin asuinrakennuksen
yhteydessä. Neliömäärissä ei yleensä
ole mukana kuistin, makuuparven, aitan eikä erillisen
saunarakennuksen neliöitä, vaikka pukuhuone toimisi
makuuhuoneena. Tarkemmat mitat selviävät pohjapiirroksista.
Juomavesi
Mikäli loma-asunnolla ei ole kaivoa eikä lähdevettä
saatavana eikä loma-asunnon omistaja asu lähettyvillä,
voi juomavettä hakea esim. huoltoasemilta tai kaupoista.
Käymälät
Loma-asuntojen käymälät ovat yleensä ulkokäymälöitä,
jotka sijaitsevat pihan perällä. Joissakin loma-asunnoissa
on kuitenkin sisä-WC, jolloin se on erikseen mainittu
loma-asunnon esittelyssä.
Oma ranta, sauna ja vene
Loma-asunnot sijaitsevat yleensä aivan rannalla. Ranta-alue
ja soutuvene ovat lomavieraiden käytössä. Useimpiin
veneisiin voi myös kiinnittää perämoottorin.
Esittelyssä on mainittu kuinka lähellä ranta
on. Jokaiseen loma-asuntoon kuuluu myös sauna. Mikäli
se ei esiinny pohjapiirroksessa, on kysymyksessä yleensä
erillinen rantasauna.
Joissakin loma-asunnoissa voi olla yhteinen vene tai sauna
toisen loma-asunnon tai sen omistajan kanssa. Siitä on
kuitenkin mainittu erikseen. Rantaolosuhteet voivat muuttua
esitteessä ilmoitetusta vedenpinnan nousun tai laskun
takia.
Siivous
Loma-asunnon siivouksesta huolehtii lomavieras itse. Lähtöpäivänä
loma-asunto on jätettävä siivottuna seuraavia
lomavieraita varten. On myös muistettava, että jätteiden
lajittelu on nykyisin pakollista.
Kartta
Loma-asunnon sijainti selviää loma-asunnon numeron
jälkeen olevien koordinaattien avulla.
Vuokra-aika
Kesällä loma-asuntojen vähimmäisvuokra-aika
on yksi viikko, ellei toisin ole mainittu; vaihtopäivä
on lauantai. Muina vuodenaikoina voi neuvotella myös
lyhyemmistä vuokra-ajoista, esim. viikonloppupaketeista
ja muista vaihtopäivistä. Alle viikon varauksissa hintaan lasketaan mukaan tulo- ja lähtöpäivä. Loma-asunto on lomavieraiden
käytettävissä tulopäivänä klo
16.00 lähtien lähtöpäivään klo
12.00 asti.
Hintakaudet
A-hinta: kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin
B-hinta: toukokuu ja kesäkuun alkupuoli sekä elokuun loppupuoli ja syyskuu
Talviasuttavissa mökeissä on yleensä A-hinta
myös talvella, ellei toisin ole mainittu.
Hinnat ovat mökkikohtaisia viikkohintoja, joihin sisältyy
10% arvonlisäveroa.
8% alennus
Myönnämme 8% alennuksen vuokrahinnasta niille asiakkaille,
jotka varaavat loma-asuntonsa hyvissä ajoin - ainakin
6 viikkoa ennen vuokra-ajan alkua - ja maksavat koko vuokran
samalla kertaa viikon kuluessa varausvahvistuksen päiväyksestä.
LYHENTEET JA SELITYKSET:
Jokaisella mökilla on numero (esim. M523), joka tulisi
ilmoittaa varausta tehtäessä. Karttakoordinaatti
(esim. D20) kertoo mökin sijainnin kartasta.
Mökkivaraukset voi tehdä postitse:
Saimaatours, Kirkkokatu 10, 53100 Lappeentanta
tai puhelimitse: (05) - 411 7722
tai sähköpostitse saimaatours@saimaatours.fi
Kesällä vähimmäisvuokra-aika on yksi
viikko (lauantaista lauantaihin), ellei toisin ole mainittu.
Hinnat ovat mökkikohtaisia viikkohintoja.
Pohjapiirrosten merkkien selitykset:
1 = Olohuone
2 = Makuuhuone
3 = Pukuhuone
4 = Eteinen
K = Keittiö
W = Pesuhuone
Sa = Sauna
T = Kuisti |
|
 |
 |
|